Vapaussodan nykykäsittely

Toisen maailmansodan jälkeen kommunistien toiminta jouduttiin Neuvostoliiton painostamana laillistamaan sen maanpetoksellisuudesta huolimatta. Heidän valtaanpääsynsä jälkeen on moniin historiallisiin tapahtumiin syntynyt vääristynyt näkökulma, ja juuri kommunistien toiminta käynnisti nykyäänkin vallalla olevan kansallisen itseinhokierteen. Koko sodanjälkeisen ajan on Suomessa lietsottu syyllisyydentuntoa jopa tyhjästä. Erityisen suosittu on ollut ajatus valtiolle uskollisen, rauhaarakastavan ja lainkuuliaisen vasemmiston vainoamisesta. Lehtien yleisönosastoilta löytyy tällaisia kirjoituksia aika ajoin.

Tämän viikon aikana eräs Aamulehden yleisönosastokirjoitus totesi, että Suomen marsalkka Mannerheimin toimet toisessa maailmansodassa eivät hyvitä hänen toimiaan vapaussodassa. Silloin tällöin marsalkka mainitaan "omaa työväestöään tapattaneen lahtarikaartin" johtajana, mikä onkin kuin suoraan edesmenneestä Neuvostoliitosta lainattu. Vapaussodan luonteesta on syntynyt kuva jaloista työkansaan kuuluneista uhreista, jotka joutuivat varhaisfasistisen terrorin kohteeksi.

Tyypillisesti vapaussodan nykykäsittely jättää huomiotta sellaiset tosiasiat, kuin että Suomessa oli vuonna 1918 vapaissa vaaleissa yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valittu laillinen hallitus ja eduskunta, ja että punakaartilaiset nousivat laittomuuksiin syyllistyen näitä instituutioita vastaan. Jo tämän vuoksi heidän marttyyreina pitämisensä on kuin myötätunnon tuntemista epäonnistuneen ryöstöretken tehnyttä rikollista kohtaan. Lisäksi teko altisti Suomen välittömään vieraan vallan alaisuuteen joutumisen vaaraan, mikä nykyisessä laissa täyttää törkeän maanpetoksen kriteerit. Tässä tapauksessa maanpetoksesta puhuminen ei toki liene aiheellista, sillä Neuvosto-Suomi ei kuulunut kenenkään keskivertopunakaartilaisen tavoitteisiin. Aseellista nousua laillista hallitusta vastaan voidaan kuitenkin aiheellisesti kutsua välilliseksi kansanpetokseksi.

Kansan pettänyttä työväestöä todellakin kuoli runsaasti sekä teloituksissa että vankileiriolosuhteissa. Tästä valittavilta olisi kuitenkin syytä kysyä, miten aseelliset hyökkäykset hallitusta vastaan ylipäätään voisi tukahduttaa muuten kuin kovin keinoin. Normaalisti eläinten kanssa on pelattava eläinten säännöillä. Seurauksia olisi kannattanut miettiä ennen toimeen ryhtymistä.

Punakaartissa taistelleet ovat jo vuosikausia sitten yleisessä ilmapiirissä saaneet anteeksi, ja näin tulisi ollakin. Kuitenkaan heitä ei missään tapauksessa pitäisi nostaa jalustalle "vakaumuksensa puolesta kaatuneina" marttyyreina. Vaikka valkoiset, eli Suomen laillisen armeijan muodostaneiden suojeluskuntien jäsenet, esitetään nykyisin rauhaarakastanutta työväestöä teloittaneina "lahtareina", juuri he pelastivat Suomen anarkialta.

Rautalankaversio yksinkertaisille 18.5.2007, klo 14.52: Vapaussota oli täysin turha ja ikävä tapahtuma, mutta se ratkesi Suomen itsenäisyyden ja demokraattisuuden kannalta toivottavammalla tavalla. Osapuolten ei ole järkevää kantaa kaunaa toisilleen 90 vuoden jälkeen. Sopuun kuitenkin tarvitaan kaksi osapuolta, eikä punaisella "työläisarmeijalla" soppansa itse keittäneenä ole syytä korottaa itseään marttyyriksi. Myös syyttömiä joutui teloitetuksi sodan jälkeen, mutta sekään ei muuta edellä mainitsemaani pääasiaa miksikään.

Äärilaidalla

Också I Finland har tidningar skrivit om ett svenskt parti. Det partiet heter Sverigedemokraterna och det sägs Ruotsindemokraatit på finska. En ole lainkaan varma edellisen lauseen kieliopillisesta puhtaudesta, mutta tarkoitan sillä seuraavaa: Myös Suomessa lehdet ovat kirjoittaneet eräästä ruotsalaisesta puolueesta. Puolue on nimeltään Sverigedemokraterna ja sitä sanotaan suomen kielessä Ruotsindemokraateiksi.

Sverigedemokraterna ylitti viime syksyisissä parlamenttivaaleissa 2,5 % äänikynnyksen, minkä jälkeen se on ollut oikeutettu puoluetukeen. Parlamenttipaikkoja se ei vielä saanut. Puolueen menestys on nostanut Ruotsissa suurta meteliä. "Äärioikeistolaisen", "maahanmuuttajavastaisen" ja "rasistisen" puolueen menestys on ollut kova isku "maahanmuuttajaystävälliselle" Ruotsille. Aamulehti uutisoi vuoden vaihteessa erään koulun järjestämästä mielenosoituksesta Sverigedemokraatteja vastaan. Puolueen omat sivut kertovat maaliskuun alussa tapahtuneesta "antidemokraattien" väkivaltaisesta hyökkäyksestä heidän vuosikokouksensa yhteydessä. Puolue on selvästi saanut paljon vastustusta lehdistön aiheuttaman huonon maineensa takia.

Suomessa Perussuomalaiset on usein sijoitettu oikeisto-vasemmisto-akselilla oikeaan äärilaitaan. Jo sulkeutuneessa Olavi Mäenpään vaaliblogissa olleessa kommentissa sanottiin suunnilleen seuraavaa: "Mä oon aina luullu et Soini on se pahin ääripää, mut tää jäbä kyl vie ylivoimaisesti sen tittelin". Lainaus ei ole sanasta sanaan täysin oikein, mutta ajatus on sama. Oliko hän siis pitänyt monikulttuurisuuskritiikkiä pahimmillaankin niin maltillisena kuin Soini on sitä harjoittanut? Tähänkö pyritään äärioikeistolaisleimalla? Monikultturistien tarkoitushakuisuuden huomioon ottaen on kysymyksessä oltava jotakin aivan muuta.

Tutustuin eilen Sverigedemokraattien virallisiin sivuihin. Suoraan etusivulla on "Ruotsiystävällisiä näkökantoja". Sieltä löytyy myös kohta "Vastuullinen maahanmuuttopolitiikka". Siellä todettiin Ruotsin ottavan vastaan aivan liikaa maahanmuuttajia, joista pakolaiset muodostavat vain murto-osan. Pakolaisten, eli kotimaassaan uskonnollisista, poliittisista tai muista vastaavista syistä vainottujen henkilöiden pieni osuus maahanmuuttajien ja pelkästään turvapaikanhakijoidenkin joukossa on jo tuttua Suomessakin. Ainakaan hädänalaisten auttamisella ei siis runsasta määrää perustella. Sverigedemokraattien mukaan hallitsematon maahanmuutto on aiheuttanut valtavia sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia. He ilmoittavat haluavansa maahanmuuttajien määrää kontrolloitavan. Siinä siis ovat nämä rasistiset ja maahanmuuttajavastaiset äärimielipiteet. Esitetyt tavoitteet poikkesivat merkittävästi lehtien antamasta kuvasta.

Kansan Uutiset kertoi vaalien alla "ääriryhmän", eli Suomen Sisu ry:n keräävän rahaa Perussuomalaisten ehdokkaiden vaalikampanjaa varten. Muhammed-pilakuvakohun yhteydessä vuotta aikaisemmin myös iltapäivälehdet nimittivät Suomen Sisua ääriliikkeeksi. Kaikki, jotka tietävät Suomen Sisun toiminnasta jotakin, ymmärtävät kyseessä olevan laillisen ja maltillisesti toimivan järjestön, joka näin ollen on täysin ääriryhmä-nimityksen synnyttämän mielikuvan vastainen.

On todennäköistä, että äärilaidan edustajaksi nimittäminen ei koske ensisijaisesti mitään aatetta, vaan sen kannattajia. Nimittämällä Timo Soinia "pahimman ääripään" edustajaksi ei pyritä vaikuttamaan ihmisten käsityksiin monikulttuurisuuskritiikistä, vaan monikulttuurisuuskriitikoista. Kun näistä "ääriliikkeistä" johtajineen on luotu tarpeeksi negatiivinen kuva, ne menettävät kannatustaan eivätkä näin ollen juurikaan pääse tuomaan aatteitaan esille.

Usein median tarjoamaa tietoa pidetään autoritaarisessa, lähes kritiikkivapaassa asemassa. Myös silloin, kun uutiset ja haastattelut sisältävät suoranaisia valheita. Toimittajatkin ovat kuitenkin vain ihmisiä, ja heilläkin on omat mielipiteensä ja poliittiset päämääränsä, jotka enemmän tai vähemmän näkyvät heidän työstään. Kun lehdet uutisoivat joistakin aatteista ja niiden kannattajista, on syytä ottaa itse asioista selvää. Nykyisin monilla järjestöillä on omat verkkosivut, ja niiden kautta voi helposti tutustua monenlaisiin "äärimielipiteisiin". Näin kannattaa tehdä myös silloin, kun lehti on käsitellyt aktivistia silkkihansikkain.

Ristiriitaiset vaalien jälkitunnelmat

Eilisten eduskuntavaalien tulos oli kolmen suurimman puolueen tapauksessa yllättävä. Sen sijaan Perussuomalaiset rp:n menestystä osasin sekä odottaa että toivoa. Perussuomalaisten kannatuksella olisi periaatteessa saanut kahdeksan paikkaa, mutta äänet jakautuivat vaalipiirien kesken epätasaisesti. Soini viisinkertaisti äänisaaliinsa saaden kolmanneksi eniten henkilökohtaisia ääniä ja vetäen perässään toisenkin edustajan. Alkuun Teemu Lahtinen näytti nousevan eduskuntaan Soinin perässä, mutta päätyi listan neljänneksi. Tämä oli lievähkö pettymys. Pääsipä kuitenkin 2. varakansanedustajaksi. Toivottavana olisin myöskin pitänyt Halla-ahon läpimenoa Helsingissä. Äänimääräksi tuli 2209. Helsingin PS:n ääniharava hän oli odotetusti, mutta hänen listansa olisi tarvinnut 2000 lisä-ääntä eduskuntapaikkaan. Mikäli hän aikoo pyrkiä Helsingin kaupunginvaltuustoon, 2209 ääntä riittänee kyllä mainiosti toisenkin valtuutetun läpisaamiseen.

Pirkanmaan Perussuomalaiset saivat yhden paikan. Aluksi eduskuntaan näytti nousevan ennenkin kansanedustajana toiminut Lea Mäkipää, mutta Pertti "Veltto" Virtanen ajoi ohitse. Ensimmäisen läpimenoa olisin kyllä pitänyt toivottavampana. Kymen vaalipiirissä Perussuomalaisten äänet laskettiin vuonna 2003 sadoissa. Nyt se laskettiin tuhansissa. Lähelle edustajapaikkaa PS pääsi monessa vaalipiirissä. Toivottavasti vuonna 2011 päästäisiin jo lähemmäksi SMP:n aikojen tuloksia.

Minulla on yhä vaalimainos tälläkin sivulla. Mikäli sitä ei poisteta verkosta, en minäkään välttämättä viitsi poistaa sitä tältä sivulta. Se kiinnittänee huomion linkkiä tehokkaammin, ja sen kautta pääsee tutkimaan erinomaisia kirjoituksia.

Perussuomalaisten kokonaismenestykseen on kuitenkin oltava tyytyväinen. Nyt täytynee seurata hallituksen muodostamista. Voi olla, että hallitukseen ei Soinin ääniyvörystä ja puolueen vaalivoitosta huolimatta päästä, mutta toivosta ei kannata vielä luopua. Äänisaaliistaan johtuen Soini saanee kyllä oman hahmon Itse valtiaisiin.

Ääni annettu

Olen nyt antanut ääneni ilmoittamalleni ehdokkaalle, ja suosittelen muillekin pirkanmaalaisäänestäjille ehdokkaita väliltä 51-68. Helsinkiläisille sopivan ehdokkaan mainos on sijoitettu sivun oikeaan laitaan. Jos joku lukijoistani - mikäli sellaisia edes on - ei ole käynyt mainoksen takaa löytyvällä sivustolla, suosittelen tekemään sen. Hyviä vaaleihin liittyviä ajatuksia on nähtävissä seuraavissa linkeissä:

Halla-aho: Miksi en äänestä vihreitä

Ojala: Vaalit

Kansan Uutiset: Syy olla äänestämättä Vasemmistoliittoa

Tiedonantaja: Syy olla äänestämättä SKP:ta

Aluepalautukset ja järkeistetty maahanmuuttopolitiikka eduskuntavaaleissa 2007

Eduskuntavaalit järjestetään 18. maaliskuuta. Ennakkoäänestys on parhaillaan käynnissä. Nyt kansalaisilla on jälleen mahdollisuus vaihtaa kansanedustajia, mikäli nykyiset eivät miellytä. Olen mainostanut vaaleja viime kesästä lähtien aluepalautusten ja monikulttuurisuuskehityksen pysäyttämisen yhteydessä. Blogiin kirjoittaminen on auttanut minua selvittämään monia asioita itselleni, ja suhteellisuudentajukin on parantunut kuukausien kuluessa.

Kirjoitin alkusyksystä paljon aluepalautuksista. Olen viime aikoina miettinyt aluepalautuksia vain pääni sisällä, ja olen onnistunut kehittämään käsitystäni realistisemmaksi sekä hahmottamaan paremmin aiheesta käytävää keskustelua. Keskustelussa on erotettava kaksi osa-aluetta, jotka usein sekoittuvat keskenään. Ensimmäinen on oikeudenmukaisuusnäkökulma. Harva kykenee väittämään vakavalla ilmeellä, ettei Suomen alueiden pakkoluovutus olisi ollut vääryys ja ettei alueiden palauttaminen olisi oikeudenmukaista. Tätä käsittelin heinäkuussa. Samoin olen käsitellyt Pariisin rauhansopimuksen pätevyyden kyseenalaisuutta. Rajoituksena on kuitenkin elämän realiteetteja koskeva näkökulma. Kansainvälisessä politiikassa ei oikeudenmukaisuudella päihitetä vahvemman oikeutta. Käytännössä aluepalautukset ovat kiinni Venäjän suostumuksesta. Kannaksen öljysatamista johtuen alueita ei välttämättä voi palauttaa kokonaan.

Aluepalautuksilla on vaikutusta myös muuhun Suomeen. Esillä ovat kansantaloudelliset kustannukset ja venäläisvähemmistön sopeuttaminen suomalaiseen yhteiskuntaan. Toisin kuin Vihreiden Helsingin piirin ehdokas Timo Juurikkala, minä en usko aluepalautusten levittävän korkeaa elintasoa laajemmalle alueelle. Yhteiskunnat perustuvat kuitenkin yksilöiden toimintaan, eikä valtavan ihmismäärän integroinnista ole hyviä kokemuksia kuultu. Jotkut sanovat, että venäläisten tulossa kyse ei voi olla ainakaan katastrofista. He viittaavat venäläisten tämänhetkiseen näkyvyyteen Suomessa. Minä en kuitenkaan ole vakuuttunut, että edes enemmistö pakkoluovutettujen alueiden väestöstä olisi kesämökkejä ostelevia sopeutumishaluisia kansalaisia. Nykyisellä kehityksellä sopimattomampi osa karsiutuu pääasiallisesti pois. Toisin kuin maahanmuuttopolitiikassa, aluepalautuksen myötä tulevasta väestönlisästä ei voi karsia kelvottomimpia pois. Kansantaloudelliset kustannukset ja venäläisvähemmistön integrointi ovat vakavia asioita, eikä niiden ajattelua tulisi vältellä.

Suomi pakotettiin toisessa maailmansodassa luovuttamaan kulttuurisestikin arvokkaita alueitaan. Mikäli niiden palauttaminen on joskus edes osittain mahdollista, olen ehdottomasti palautuksen kannalla. Toteuttamiskelpoinen ratkaisu voisi olla ainakin tilapäinen, ellei pysyvä autonomia. Alueiden tuotot voitaisiin sijoittaa niiden entisöintiin, jolloin tynkä-Suomen puoleisten veronmaksajien kukkaroilla ei tarvitsisi juurikaan käydä. Näin voitaisiin myös estää räjähdysmäinen venäläisväestön tulviminen suomalaiseen yhteiskuntaan.

Nykyisten kansalaismielipiteiden valossa eivät aluepalautukset liene vielä mahdollisia. Nyt on ennemminkin aika tutkia asiaa ja keskustella siitä. Tavoitteena on oltava asiallinen keskustelu, joka on vapaa oikeudenmukaisuuteen ja elämän realiteetteihin liittyvien näkökulmien sekoittumisesta.

Aikomukseni on täällä Pirkanmaan vaalipiirissä äänestää ehdokasta numero 64. Kyseisellä ehdokkaalla on järkevät näkemykset maahanmuutto- ja kielipolitiikasta. Hänen vastauksensa aluepalautuksia koskevaan kysymykseen ei ole kotisivujen mukaan myönteinen, mutta se on kuitenkin asenteellisuudesta vapaa. Se ei vaikuta myöskään jyrkän kielteiseltä. Tästä voi päätellä, että hän voisi tarvittaessa olla valmis edistämään asiallista keskustelua. Kun maahanmuutto- ja kielipolitiikka ovat kunnossa, on menestyksekkäiden aluepalautusten pohja entistä vahvempi.

Kommentteja kilpailevalle blogille

Huomasin Blogistanissa erään toisen tamperelaisen ylläpitämän blogin. Blogi käsittelee aiheita laidasta laitaan. Yksi kirjoitus uudemmasta päästä esittelee nykyisen maahanmuuttopolitiikan kannattajien suosiman nurinkurisen logiikan helmiä. Toinen taas koskee tunnettua toisinajattelijaa. Kansallismielisenä en pidä nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa lainkaan hyvänä suomalaisten hyvinvoinnin kannalta, minkä vuoksi haluan kommentoida uudempaa kirjoitusta. Vaikka kansallismielisyys tai ainakin hallitsemattoman maahanmuuton vastustaminen on saanut enemmistön kannatuksen, ovat kansallismieliset ja monikulttuurikriitikot paljolti toisinajattelijan asemassa. Tämä johtuu tiedotusvälineistön olemisesta aatteellisen vähemmistön käsissä ja toisaalta monien enemmistöaatteen kannattajien passiivisuudesta. Tunnen tarvetta puolustaa tätä toisinajattelijaa paitsi tästä syystä, myös sen takia, että kritiikki on aukkoja täynnä. Siksi kommentoin myös toista kirjoitusta.

Ensimmäinen kirjoitus on saanut otsikokseen "Törkeyttä ei vähennä". Se käsittelee uutista alkuvuodesta sattuneesta tapauksesta, jossa kurdiperheen kotiin hyökättiin väkivaltaisesti useamman kerran saman yön aikana. Hyökkääjät rikkoivat ikkunoita, ja heillä oli aseenaan myös kirves, minkä perusteella perhe on ollut välittömässä hengenvaarassa. Kilpaileva blogittaja on takertunut kouvolalaisen rikoskomisarion lausuntoon, jonka mukaan teon törkeyttä ei vähennä ulkomaalaisten olo uhreina. Blogitoveri ihmettelee, voiko kyseinen poliisi oikeasti tarkoittaa sanomaansa.

Lauseen kirjaimellista merkitystä lienee turha toistaa. Minunkaan mielestäni teko ei ulkomaalaisten ollessa uhreina ole lainkaan vähemmän törkeä, kuin vastaavanlainen tapaus kantaväestön edustajien ollessa uhreina. Tosin vastaavanlaista lausetta käytetään yleensä ironiseen sävyyn ilmaisemassa, että ulkomaalaisten uhreina olo jopa lisää teon törkeyttä.

Mikä lauseessa on vikana? Tarkoittaako kyseisen blogin pitäjä, että teko on vähemmän törkeä, koska uhreina olivat ulkomaalaiset, vai että uhreja ei tulisi korottaa erityisasemaan ulkomaalaisuutensa perusteella väittämällä, että teko on törkeämpi koska se kohdistuu ulkomaalaisiin? Nämä eivät kuulosta kovin luontevilta selityksiltä, koska kirjoituksen lopussa blogin pitäjä ihmettelee "miltä lapsista ja vaimosta tuntui, kun skinit riehuivat kirveen kanssa rikkomassa ikkunoita pitkin yötä". Mikä siis oli sanoma tässä tapauksessa? Ei aavistustakaan.

Lisäksi kirjoituksessa todetaan, että tapausta tutkitaan rasistisena rikoksena. Blogin pitäjä lainaa poliisien lausuntoja, joissa pohditaan, oliko taustalla muita jännitteitä vai valitsivatko tekijät kurdiperheen uhreikseen nimenomaan ulkomaalaisuuden perusteella. Tästä hän tekee kummallisen päätelmän: "eli uhri on itse vastuussa hyökkäyksestä?" Miten hän on kyseisten lausuntojen perusteella tehnyt moisen päätelmän? Tästäkään minulla ei ole harmainta aavistusta. Näyttää siltä, että kyse on tyypillisestä monikultturistin pyrkimyksestä vääntää asiat keinolla millä hyvänsä näyttämään siltä, että Suomen virkamieskoneisto syrjii ulkomaalaisia. Lainatuissa poliisin lausunnoissa nähdyt ongelmat vaikuttavat olevan tekemällä tehtyjä.

Kirjoituksen lopussa hän vielä pamauttaa: "Haloo, Valkealan poliisi!" Minusta hänellä olisi aihetta sanoa haloo ennemminkin itselleen. Ehkä hänen ei kuitenkaan kannattaisi yrittää korostaa omaa erinomaisuuttaan näkemällä vainoharhaisesti vikaa tai tarkennuksen tarvetta jokaisessa lauseessa.

Toinen kirjoitus on nimeltään "Ongelmallinen natsi-Linkola" Linkolasta on kirjoittajan mukaan pelkkää harmia. Syynä on hänen puhumismahdollisuutensa evääminen Tampereen yliopiston filosofiatapahtumassa, koska hän oli erehtynyt sanomaan ajattelevansa "väärin" kansallissosialismista. Kirjoittaja arvelee, että Linkola olisi saattanut pitää luentonsa juuri kyseisestä aiheesta, koska hän ei pidä Tampereen yliopistosta. Hän lainaa Linkolan lausuntoa: "Se ei näemmä olekaan valtakunnallinen tapahtuma, vaan punainen propagandatapahtuma. Siellä tehdäänkin politiikkaa eikä puhuta filosofiaa. Tampereen yliopisto on yhä taistolainen. Siitä firmasta pysyn jatkossa erossa." Kertomatta hän jättää, että tuo oli Linkolan kommentti nimenomaan hänen esiintymismahdollisuutensa peruuttamiseen.

Linkolan mielipiteitä ei blogin pitäjän mukaan kannata kuunnella. Hän kun on sanonut, että demokratia tulisi voida kyseenalaistaa ja että kansallissosialismin erityinen demonisointi perustuu toisen maailmansodan lopputulokseen. Mikä pahinta, hän on ilmaissut myönteistä suhtautumista kansallissosialistien ihanteellisena pitämään ihmiskuvaan. Mikä vika näissä lausunnoissa sitten on, sitä hän ei kerro. Tärkein puute niissä lienee vain ja ainoastaan se, että ne eivät sovi blogin pitäjän henkilökohtaisiin käsityksiin.

Nuo kyseiset lausunnot olivat myös syy esiintymisen peruuntumiseen filosofiatapahtumassa. Syyt ovat blogin pitäjän mukaan oikeutettuja, koska lausunnot eivät ole filosofiaa vaan popularismia, eli pyrkimystä päästä otsikoihin sanomalla mitä tahansa. Tosin hän ei kerro, miksi filosofia ei voi toimia myös popularismina, eli miksi popularismi sulkee pois lauseen mahdollisen filosofisuuden. Hän ei myöskään määrittele mitä filosofia on, mikä olisi vähintä mitä hän voisi tehdä kritiikin oikeuttamiseksi. Jos itsestäänselvinä pidettyjen asioiden paikkansapitävyyden pohtiminen ei ole filosofiaa, niin mikä sitten on? Ilmeisesti vain blogin pitäjällä itsellään on omasta mielestään oikeus määritellä asioita.

Jos blogin pitäjän esittämät perusteet ovat riittäviä syitä Linkolan lausuntojen sivuuttamiselle merkityksettöminä, niin kuinkahan vakavasti hänen omat mielipiteensä sitten tulisi ottaa. Edellä käsiteltyjen esimerkkikirjoitusten perusteella niitä on vaikea pitää WC-paperia arvokkaampana.

Kohu Maamme-runosta

Viime viikkoina on pidetty meteliä Juhani Lindholmin uudesta käännöksestä Maamme-runosta, runosta johon kansallislaulumme on sävelletty. Erityisen kauhisteltavana on pidetty Suomen mainitsematta jättämistä käännöksessä. Minullakin on oma kantani sekä käännökseen itseensä, siitä heränneen keskustelun sisältöön että itse keskustelun käymiseen.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että vakiintunut käännös kaipaa hiomista. Varsinkin siksi, että sitä käytetään lauluna. Erityisen häiritseviä ovat musiikin ja tekstin painojen väliset ristiriidat, joista tunnetuin on heti alussa: "soi saana kultainen". Tätä ongelmaa ei ole ruotsinkielisessä versiossa, varsinkaan siksi, että sävellys on tehty juuri sen pohjalta. Lindholminkin versio pohjautuu selvästi tähän Paavo Cajanderin nimissä kulkevaan, mutta Julius Krohnin tekemäksi epäiltyyn suomennokseen. Tämä taas viittaa siihen, että tarkoitus on ollut tehdä päivitetty käännös.

Lindholm on ilmeisesti pyrkinyt tehostamaan ensimmäistä säettä toistolla, kuten alkuperäisessä ruotsinkielisessä versiossa. Tämän hän on yrittänyt toteuttaa kovaamalla Suomi-sanan toisella maamme-sanalla. Tämä ei kuitenkaan ole toimiva ratkaisu. Alkuperäinen ruotsinkielinen säe kuuluu: "Vårt land, vårt land, vårt fosterland". Siinä toisto toimii, koska se on koko säkeen perusta. Lindholmin säe taas kuuluu: "Oi maamme, maamme, synnyinmaa". Maamme-sanan laittaminen kahdesti peräkkäin säkeen keskelle kuulostaa erittäin tökeröltä ja synnyttää sellaisen vaikutelman, kuin sanat olisivat olleet vähissä ja tyhjille tavuille olisi täytynyt siksi laittaa edellinen sana toiseen kertaan. Vakiintuneessa käännöksessä oleva maininta Suomesta sopii paikalle paremmin paitsi tästä syystä, myös siksi että sitä käytetään kansallislauluna.

Lindholmin Maamme-runon käännös on osa hänen tekemäänsä Runeberg-käännöstyötä. Hän ansaitsee toki kiitoksen siitä, että hänellä on ollut rohkeutta kajota niinkin pyhänä pidettyyn runoon. Kyse on tuskin ollut nimenomaan kansallislaulun päivittämisestä. Jos olisi, käännös saisi vielä enemmän risuja, sillä siinä ei ole korjattu vakiintuneemman käännöksen puutteita, vaan päinvastoin tehty niitä lisää. Mikäli vaihtoehtoina Lindholmin käännöksen käyttötavoiksi olisivat laulaminen Fredrik Paciuksen sävelin tai Lindholmin oman kirjoituspöydän laatikon täyttäminen, olisi jälkimmäinen parempi vaihtoehto.

Ihmisillä näyttää syntyneen käsitys, että Lindholmin käännöksellä olisi tarkoitus korvata nykyään käytetty käännös. Se on kuitenkin perusteeton. Monista runoista ja lauluista on useita eri käännöksiä. Ei ole mitään syytä olettaa, että uuden käännöksen ilmestyminen merkitsisi pyrkimystä vanhan syrjäyttämiseen. Pirkanmaan maakuntalaulusta Kesäpäivä Kangasalla on tunnetumman P. J. Hannikaisen käännöksen ohella olemassa myös Otto Mannisen käännös. Oi jouluyö -nimisestä joululaulusta on ainakin kaksi käännöstä, joista kumpaakin on levytetty. Useita käännöksiä voi aivan hyvin elää rinnakkain. Huoli Maamme-runon muuttamisesta on siksi täysin turha.

Suomalaisten pöytälaatikoista löytyy varmasti useita käännöksiä Maamme-runosta, joista moni saattaa olla erittäin surkeita. Mutta ehkä niiden joukosta joskus löytyy juuri sellainen versio, joka voisi nostaa tuon isänmaallisen runon arvoiseensa loistoon.